Muut pennut ja emo voivat hyvin. Huomaa tosin, että isä on sarjaa "aivot narikkaan", koska vielä ei tuo kiinteän ruuan syöminen avaudu pennuille. Ikää nyt 4 vko ja 1 vrk. Maistelevat toki kun sitä suuhun saakka tarjotaan, mutta se siinä :). Jos tämän viikon panostaisi ihan tosissaan treenaamiseen. Sinänsä ei huolta, koska painot nousee tissiruokinnallakin ja sitä pertyy noin 100g / vko.
Varaustilanne on seuraavan kaltainen: Maria on nyt varattu, menee näyttelykastraatiksi. Matti on varattu, hän menee ns. osa-omistukseen eli minä tulen Mattia käyttämään tulevaisuudessa kasvatukseen kunhan se on ajankohtaista. Maxista on ollut kyselyitä, mutta vielä en ole päästänyt ketään kotiini pentuja katsomaan, sen aika on hieman myöhemmin. JA sitten päätän, mihin kotiin Maxi muuttaa varhaisleikattuna lemmikkinä.
Suunnitelmia tehty ensi vuodelle jonkin verran, edessä testausta, testausta ja testausta. Sitähän se pääasiallisesti on. Mikäs siinä. Kolme pentuetta sytynyt vuonna 2012, se on kyllä ihan maksimi, varsinkin kun kaksi pentuetta olivat osittain päällekkäin. Ei enää näin.
Mutta tässä kuvasaastetta pennuista, onhan ne ihania, onhan tää aika ihanaa, ei voi muuta sanoa :)
Maria
Matti
Maxi
Ja jengi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Et voi kommentoida anonyymisti