Tyhjän pesän syndrooma

Lentää ne lapset joskus pesästä :(

Torstaina lähti Matti sijoituskotiinsa, haikein mielin hömelön punanassu-pojan luovutin, kuitenkin mielessäni, että pian taas sen nään. On se vaan niin rakas ja niin isänsä Toivon oloinen. Seuraava yö meni kahden kainalotyttösen kanssa, hieman orpo olo kun Masa ei ollutkaan enää tunkemassa naamalle.

Perjantaina alkuillasta kamat pakkasin Maria, ihana syssiprinsessa joka muutti siis Nina perheeseen Pornaisiin. Kavereita tuosta talosta löytyy, uutisia sain heti, että hieman muut kissat vielä jännittää, mutta tiiviisti oli nukuttua uuden mamman kainalossa ja ruoka maistunut. Se on hyvä! Pari seuraavaa yötä meni tiiviisti Nellin kanssa, koska se tajusi, että sisarukset ovat muuttaneet, niin se takertui minuun ja oli koko ajan aivan iholla.

Sunnuntai aamuna Nellin omistaja Taru tuli sitten neidin noutamaan. Paperit kuntoon, tarkistetiin repun sisältö ja toivotin neidille hyvää ja turvallista matkaa Pohjanmaan suuntaan. Ero viimeisestä pennusta oli erityisen haikea, varsinkin kun koti tämän jälkeen hiljeni, eikä kukaan ollut enää tunkemassa pienenä kehräävänä pallona kainaloon nukkumaan.

Aina ensin mietin, että on se rankkaa, pennuista luopuminen. Ne kun ovat pitkälti se asia mitä miettii aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Näkee kuinka ne kasvaa ja kehittyy sen reilun 12 viikon aikana. Suruilta ja huolilta ei välty koskaan, mutta ne unhotuvat sen kaiken ilon ja riemun keskellä kun pennut alkavat painelemaan pitkin kämppää, oppivat syömään ja hiekkalaatikolle. Silloin hymy leviää kasvattajan kasvoille. Samoin kun saa hyvä uutisia kasvattien kodeista, niin tietää tehneensä asioita oikein. Kun luopuminen ei kirpaise, on aika lopettaa.

Tässä vielä mainittakoon, että kasvattini Unna, siis Kimmon sisko on nyt löytänyt uuden kodin. Se muutti siskonsa ja veljensä seuraksi Espooseen. Onnellinen olen tästäkin tapauksesta, sillä itsenäisyyspäivänä kävin Unnaa katsomassa ja jo viikonloppuna se muutti uuteen kotiinsa. Tiedän, että Eeva ja poppoo pitää prinsessasta hyvää huolta ja se on viimein löytänyt "kotiin".

Elämä siis on asettunut taas uomiinsa reilun 12 viikon zembaloitten jälkeen, laskeutukaamme Joulun odotukseen :).