torstai 9. elokuuta 2012

Tallinna Felix ja Elokuu 2012

Piti tänne sitten lähtee. Tai ei eka pitänyt, mutta kun Karin piti muuttaa reissulta uuteen kotiinsa, niin päätin sitten sen lisäksi ilmoittaa mukaan toisenkin kissan, Toivon.

Asiat mutkistuivat ja mätkistyivät, joten Karin muutto siirtyi sitten Tallinnan näyttelyn jälkeiselle viikon. Noh ei ongelmaa, matkaan oltiin lähdössä kuitenkin. Illalla auton pakkaus, se parkkiin ja Outin kyytiin. Matkaan oli siis kerätty muutama nelonen ja pari kakkoskategorian kissaa enemmän.

Laivamatka meni sutjakkaasti ja sitten majoittumaan Academica hostelliin, sinne mihin aina aikaisemminkin. Oikein mitään ei siihen aikaan illasta enää jaksanut, joten pää tyynyyn ja odottamaan aamua sekä näyttelyä.

Aamu alkoi verkkaisesti tutuilla elli jonoilla ja tavaroiden pystyttämisellä. Omat siis sturdiin ja odottelemaan arvosteluja, siinä välissä kerkesin lellottamaan muutamaa ragdollia ja erästä coonia. Omat kissani olivat arvostelussa Marteinilla ja kommentti olikin kun Karin pöydälle vei, että: ei, taas tämä kissa. Sanoin kyllä että voimmä kotiinkin lähtee xD". Marteinn siis arvosteli nelosia SUROKissa edeltävänä viikonloppuna, samoin Karin. Paljon kehuja tuli ja kommentti arvosteluseteliin, että yhtä hieno ja lupaava kuin viime viikolla :). Toista pentua Marteinilla ei ollut arvostelussa lauantaina, mutta koska neloset oli jaettu kahdelle tuomarille, niin tiesin mahdollisen kisan olevan tulossa paneelissa.

Toivo hieman myöhemmin pöydälle. Kehuja tuli koosta, päästä, korvien koosta ja sijoittumisesta, parannettavaa turkin pituudessa, silmien värissä sekä leuassa. Kuitenkin serti luokasta 7 jolla sitten valmistuimme IC:ksi lauantaina. TP valinnoissa pisimmän korren veti Nina-Marian Victor ja ihan REHELLISESTI sanottuna, oli hienoa, että paneelissa oli upea pitkäkarva, joka koko potin sitten veikin (Tosin Elviskin on ihana).

Karia paneelissa vastassa oli suklaanaamio siamilainen, taisi olla paikallista tuotantoa. Kuitenkin Kari nappasi voiton molemmilla äänillä, HIENOA PANTTERI!!

Näyttelyn jälkeen kamat kasaan, majoitukseen ja kohti shopping centeriä. Paikalle sapunut ystäväkin (jätetään salaisuudeksi kuka), tuli mukaamme syömään ja shoppailemaan, nyt on sitten kissanäyttelyvarustusta lisätty HELLO KITTY kylmälaukulla, mitoitus tarkistettu ;). Iltapalan jälkeen takaisin majoitukseen ja mietintään tavaroiden pakkaus.

Aamulla sunnuntaina aikasteen näyttelypaikalle ja jälleen odottelemaan... Omat kissani sunnuntaina arvostelussa Robert Lubranolla. Kari oli ekana pöydällä omistani ja kehuja tuli. Vastassa olisi ollut peterbald pentu, mutta Lubrano päätti nominoida Karin suoraan arvostelun päätteeksi.

Toivo sai myäs paljon kehuja sekä ekan sertin luokassa 5. TP valintoihin mentiin myös, mutta siellä homma sitten tyssäsi, eikä se mitään, hieman alle vuoden ikäiselle kissalle serti luokassa 5 on jo aika paljon.

Paneelin alkaminen sitten venyi ja venyi.. Kiire meinas tulla, ainakin paniikki. Mä pakkasin autoa, Outi oli hommissa paneelissa. Kun nelosen paneeli alkoi, olivat kaikki muut jo autossa paitsi Kari, jonka boksi odotti matkustajaansa paneeli alueella.. Ja sitten se meni niin; Kari molemmilla äänillä BIS pentu myös sunnuntaina!! Eikun palkinnot kasaan, kissan boksiin ja autoon. KIIRE! MUTKAT SUORIKSI! Mutta ONNEKSI kerettiin laivaan :). Sanotaanko näin, muutama mutka oli siinä laivamatkassakin, mutta niistäkin selvittiin, miten, sitä ei kerrota ;)

Kotimaassa kamojen siirto omaan autoon ja kotio. Muilla oli ollut kovat ikävä...

Hauska reissu oli, pakko myöntää. Tuli taas naurettua moneksi vuodeksi varastoon! Onnea kaikille voittaneille ja pärjänneille! Iso kiitos Outille Karin kannosta viikonloppuna ja Iidalle erään lainasta.
Ja sitten kuvasaastetta:



TESSAN KUVAT KARISTA, HÄMÄKÄKKIÄISESTÄ













KÄNNYKUVA SUOSIKKIPOJASTA


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Et voi kommentoida anonyymisti