tiistai 3. heinäkuuta 2012

Millä fiiliksellä??

Aika jees, ihan okei. Vähän kesäväsymystä, pikkasen ehkä pinnaa kiristää. Tosin näistä kissamaailman mykkyröistä ja mäkkyröistä on hyvä keskustella aina välillä niiden lähimpien ystävien kanssa ja ottaa vähän eri perspektiiviä asioihin. Niinpä olenkin päättänyt, että assarointi ja pääassarointi saa jäädä vähemmälle jo tämän vuoden loppupuolella. Keskityn kissoihini ja muiden kanssa pulisemiseen, annetaan sitä tilaa "tehdä, kokea, näkeä ja oppia" muillekin, joten suosittelen tarttumaan toimeen.

Viikonloppuna on tiedossa POROKin näyttely, ensimmäinen itselleni lajiaan. Viime vuonna taisin olla hakemassa Elf pentueen äippää Repeä tähän aikaan Budapestistä, joten ihan pätevä syy :).

Mukaan viikonlopulle pakkaan Toivon; lauantaina nuorten luokassa, sunnuntaina isojen poikien luokassa. Avoimen tulostahan sieltä ollaan hakemassa, kundin PRA-testi pendaa vielä Australiassa ja muutamat muut testit pitäisi tehdä vielä ennen käyttöä, siis kasvatuskäyttöä. Monen mietityn illan ja hetken jälkeen olen taas kerran tullut tulokseen, että Toivo on ainakin näin aluksi ainoastaan omassa kasvatuskäytössä. Kukaanhan ei mielellään pidä (lue; paitsi jotenkin mieleltään häiriintyneet) leikkaamatonta kollia kotonaan merkkailemassa paikkoja. Ja JOS pitää, niin on mielestäni selviö, että se on silloin aika pitkältikin hankittu omaan käyttöön ja silloin ei vaan voida tulla käsi ojossa vaatimaan kollia astutukseen saatika pyytää jatkoaikaa leikkaukselle.

Lisäksi völjyyn lähtee Kimmo <3 <3 Mini-Panda <3 <3. Kimmossa on jotain niin liikuttavaa ja hellyttävää, jotain samaa mitä isässään. Mitään en odota, kaikki on plussaa. Pikkumies on vaan varastanut mun sydämen.

Saa siis nähdä mitä tuleva viikonloppu tuo tullessaan, ainakin kokemusta Kimmolle ja toivottavasti Naimaluvan Toivolle.

Olen jopa jaksanut päivittää Keskimaan catteryn ryhmää Facebookissa, kotisivuja jonkin verran (vaikak edelleenkin tiputusvalikot on arsesta ja hommaa piisaa), mutta kassellaan, kassellaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Et voi kommentoida anonyymisti