maanantai 8. joulukuuta 2014

Leo Ladybug

Niinkuin lupasin niin LeuLeusta oma postaus.

Poikahan oli Ninnun luona vapaana vaikka kuinka kauan. Siitä oli kyselyjä ulkomaille kasvatukseen ja asioita vatvottiin edes takaisin. Olin myös ensin valmis myymään myös Michan ulkomaille kasvatukseen mutta valitettavasti pienen yläpurennan takia se etsii (vieläkin äitinsä kanssa) omaa lemmikkikotia. Tosin muutama erehtyi myös luulemaan että Mao on myynnissä kasvatukseen mutta tämähän ei pidä paikkaansa.

Kunnes sitten Carolynn näki kuvat Leosta (puhuttiin me siitä jo kun kävin hakemassa Gollumin) ja niin sitten päädyttiin ratkaisuun että Leo muuttaa  Carolynnille Cassyn kissaksi ja on myös käytettävissä näin Attack's catteryn kasvatuksessa. Tosi jees, koska mielestäni Leossa on sellaisia ominaisuuksia jotka tukevat heidän kasvatustaan.

Leo kävi kanssani muutamissa näyttelyissä Suomessa ja toissa viikolla kun matkasin Tanskaan lomailemaan ja hakemaan Hidalgon kotiin, muutti Leo samalla reissulla sitten Norjaan.

Täytyy sanoa että vaikka olin ihan ÄÄRIMMÄISEN iloinen tästä (ja siitä että ehkä jossain vaiheessa saan Leosta taas jotain takaisinpäin) niin itku tuli kun pikkumiehen matka kohti uutta kotia ja kotimaata alkoi.

Teen erittäin tiivistä yhteistyötä myös Attack'sin kanssa. Koska meillä kaikilla on samanlaiset ajatukset asioista, kissoista, kasvattamisesta ja siitä mihin suuntaan olemme menossa. Gollum ja Leo ovat vasta ihan ensiaskelia tässä työssä, jatkossa varmaan seuraa muitakin kimppa projekteja. Niistä ehkä sitten lisää, jossain vaiheessa.

Leo on sopeutunut hienosti, se on ollut reipas, aktiivinen, sosiaalinen ja kaikkien muitten kissojen kanssa toimeentuleva energiapakkaus. Tämä on kiva kuulla koska sain Veenalta ja Carolynniltä Gollumin joka on ollut ihan "helmi" tapaus ja nyt he ovat saaneet minulta samankaltaisen tänttähäärän :)

Kiitos Ninalle joka nämä ipanat opetti kissojen tavoille *sydän*

Lopuksi Tessan ottamia kuvia Leosta Tallinnasta:




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Et voi kommentoida anonyymisti