tiistai 20. elokuuta 2013

Herra Lee!!

Meikäläinen vieraili lempparikaupungissaan Budassa tuossa heinä-elokuun vaihteessa. Matkalle oli tarkoituskin, käydä noutamassa kotiin punanakki Unkarin maalta.

Alkuvuoden neuvotteluiden perusteella päädyimme kasvattajan kanssa punatäplikkääseen pikku-ukkoon yhdistelmästä Apocalytica Tommy OSH n 24 & Shagio-Chen Fanta OSH d 24. Nimeksi tälle pojalle päätettiin Legolas.

Pitkin kevättä sitten seurailin Leen kuvia iternetistä, hieno poika siitä kasvoi ja kehittyi. Viimein siis reissasin käymään Budapestissa hakemassa pojan kotiin.

Kentällä minua silmiin katso punainen, ihanalla päällä, profiililla ja häijyllä ilmeella varustettu pikkumies. Olin myyty. Siinä se oli, minun Lee.

Kotimatka takaisin Suomeen oli onneks rauhallinen ja hiljainen, tosin boksista minua aina katsoi takaisin hämmästynyt pikkukissa joka ihmetteli että mihin hän on menossa. Kotiin sanoin aina Leelle takaisin.

Nyt Lee on asuttanut kotiani jo muutaman viikon ajan, se on perusluonteeltaan hieman ujo, tukeutuu paljon muihin kissoihin, varsinkin Pätkikseen. Viime viikonlopun näyttelyssä Tallinnassa sen ego kuitenkin kasvoi ainakin metrin, siitä tuli rohkea nuorimies Pätkiksen opastamana.

Aiemmasta postauksesta voikin lukea, että Lee oli Tallinnassa molempina päivinä BIS nuori *sydän*

Lee myös hurmasi kanssamatkustajat, meinasi se jopa siirtyä sujuvasti Sipooseen matkaavaan autoonkin :D :D

Tässä Lee eli HU*Shagio-Chen Legolas for Keskimaan

Tessan ottamat kuvat paneelista:







Leenan ottamana




Ja fanikuva Ninan kanssa :)



1 kommentti:

Et voi kommentoida anonyymisti