maanantai 24. kesäkuuta 2013

Hobittien muutto

Tapahtui siis viime viikolla. Reippaita lapsia oli "lopputarkastuksessa" ja oli aika lentää pois sijoituskoti-pesästä kasvattajan luovuttamana.

"Flairy", tuo isokorvainen, melko extreme jätti muutti osaomistukseen Ninan ja Jannen perheeseen täydentämään naamiovalkolaikkuisena heidän Keskimaan laikkuporukkaa. Koska Ninasta ja hänen perheestään on tullut minulle erittäin läheisiä monessakin asiassa, katsoin kaikkein oikeimmaksi ratkaisuksi sen, että Ninasta tulee Flairyn toinen omistaja. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kissalla on kaksi omistajaa, mutta kaikista Flairya koskevista astutus"anomuksista" päätän minä. Flairya tullaan näkemään toki ainakin ukkinsa Pandan rinnalla näyttelyissä.

"Flairy" SYS n 03 kuvat: Nina









Flairyn veli Keijo *Keke* (tuo naaraasta urokseksi muuttunut) muutti näyttelykastraattina Maijun perheeseen, "perhepiirissä" on toinenkin Keskimaan kasvatti, koska Lara muutti Siken luokse sijoitukseen. Keke on ollut rohkea poika ja tutustunut varoen kodin muihin karvaisiin kavereihin, pelätä se ei osaa, mutta väistää isompiaan kertoman mukaan kyllä :)

"Keijo" SYS n 03 kuva: Maiju
 



Maisa, tuo tilaustyöntä tehty musta harlekiini tyttönen muutti kasvatusnaaraaksi Leena & Jarin perheeeseen, Jalecat's kissalaan. Kovasti mustavalkoista tyttöä toivottiin ja sehän sieltä sitten tuli. Tämän vuoksi kissa rekisteröitiinkin Maisa Maiden 4 JC. Likka on rohkea eikä todellakaan jää tuon kodin karvaistenkaan kissojen jalkoihin; nähty ja todeksi todettu :)

"Maisa" OSH n 02 kuva: Leena 




Pontus muutti lemmikkismiehenä kahden ragdollin kaveriksi entisen työkaverini luokse. Kuuleman mukaan siellä on karvaiset käännetty jo pienen mustavalkoisen tassun ympärille ja leikki sujuu.

"Pontus" OSH n 03


 
 

Elsa jäi äitinsä kanssa sijoituskotiinsa sen kaveriksi, Elsan leikkaus odottaa heinäkuulle ja siihen saakka mietitään jahka Ella vielä toisen pentueen tekisi. Katsotaan, kivahan se olisi kun kollikin saatiin päätettyä saman tien. 

Iloisin mielin toivotan hyvää jatkoa kaikille Hobiteille uusiin koteihinsa, olkaa isoja kissoja ja voikaa hyvin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Et voi kommentoida anonyymisti