tiistai 28. helmikuuta 2012

Tallinna helmikuinen

Sinnepä me sitten lähettiin...

Perjantai iltana Kiltin auto kera parin abyn, Henriikan metsämiehen ja mun neloslauman kanssa laivasatamaa, Tallinnaa ja Academica Hostellia. Laivamatka meni rattoisasti jutellessa, syödessä ja eväksiä ostellessa. Onneksi liikenne oli Tallinnan päässä hiljainen, joten suht nopsasti päästiin majapaikkaan. Eikun asettumaan. Mulla onneks tuo poikakööri pärjää loistavasti keskenään, pikku Täplähiiviö oli matkaseurasta eri mieltä, joten se sai sitten oleskella välillä eri paikoissa.

Lauantai aamuna aikasteen ylös, kamat kasaan ja kohti tuttua näyttelypaikkaa. Homma on edelleen niinkuin ennenkin, jonot mombasaan ja paikan aulassa himmee hässäkkä :) Päästiin kuitenkin sitten mestoille, kissat sturdiin ja odottelemaan arvostelujen alkamista. Lauantaina TäpläHiiviö eli Frances sekä Toivo Pokemon arvostelussa Natalia Sidorovalla.

Toivo on kivan kokoinen uros, sen silmien väri ja kuvio on kehittymässä. Korvat ovat hyvän muotoiset, jotta ne olisivat täydelliset, pitäisi niiden olla muutama milli alempana. Excellent profiili, leukaa saisi olla hieman enemmän. Tosi kiva arvostelu, tultiin Toikun kanssa takaisin TP valintaan, mutta hävittiin Anzelikan hienoille pennuille <3.

Frances tosiaan myös Sidorovalla. Hyvän kokoinen junnu, loistava silmänväri ja muoto. Excellent profiili, otsaa saisi olla hieman enemmän. Kuvio on hieno, mutta kontrasti kehittymässä. Tosi kaunis arvostelu. TP valinnassa ainoastaan Frances ja Allan suklaa itis, tällä kertaa Allan junnu vei voiton.

Panda arvostelussa Vera Vasilievalla. Hyvän kokoinen uros, Veran mielestä paras kroppa koko päivänä. Hyvä värijakauma, hieno silmänväri ja muoto. Korvat voisivat olla isommat ja alempana, excellent proofiili, hieman lisää otsaa ja leukaa. Napsahti serti luokasta 3 ja kutsu TP valintaan Anzelikan Batmania vastaan. Pandalla taas kerran käärmemies päivä, joten Batman paremmalla esiintymisellä paneeliin.

Teppo myös Veralla. Toivo suorempaa profiilia, hieman korkeampaa otsaa ja vaaleampaa kropan väritystä. Korvat ex, samoin silmän väri. TOOOSI isokokoinen hieman yli vuoden ikäinen uros :). Noh, Teppohan on poni! Saatiin vika serti luokasta 9 ja valmistuttiin Championiksi, mutta TP valintaan ei ollut asiaa. Lopun päivää vietinkin sitten kantaen muiden kissoja paneelissa, yksi huippuhetkistä oli kun Henriikan Supreme Championiksi valmistunut Adamin paneelissa kannoin ja jäbä voitti sitten ratkaisuäänellä koko homman!! Paljon Onnea Henriikalle ja Metsämies-Adamille <3.

Näyttelyn jälkeen nokka kohti kauppaa ja sieltä majapaikkaa. Juhlimme suht rauhallisesti kahta Supremea; Adam ja Greenville Oberon of Lairea, Suvin & Suvin ihanaa abymiestä <3. Loppuillasta ei varmaan kerrottavaa.. tai on joo, mutta ne olkoon sitten ihan pienen porukan stooreja ;).

Sunnuntai aamuna taas kohti näyttelypaikkaa... kakkospäivä.. Teppo, Panda ja Toivo arvostelussa Yan Roca-Folchilla, Frances Vera Vasilievalla.

Panda sai paljon kehuja Yanilta koosta, silmien muodosta, väristä ja profiilista. Korvat voisivat olla isommat ja hieman alempana. Napsahti serti luokassa 3 ja kutsu TP valintaa.

Teppo taas sai kehuja korvien koosta, silmän väristä ja kropan koosta, kontrasti pitäisi olla parempi ja profiili suorempi. TP valintaan kuitenkin kutsuttiin, vaikka Yan sanoikin että tykkää Pandasta enemmän.

Pokemonin Toivo hurmasi jälleen :) Poika on mittasuhteiltaan hieno, saisi syödä hieman enemmän :). Silmien väri on kehittymässä, samoin kuvio. Profiili on ex, korvien muoto ja koko AMAZING! kunhan nyt vähän laskeutuvat vielä alemmas. Mutta äärimmäisen hurmaava pikkupoika ja kutsu TP valintaan. TP valinnassa sitten Toivo hävisi Anzelikan mustalle pennulle, mutta Panda sen sijaan voitti Tepon ja Allan (?) mustan uroksen! Jei, Panda paneeliin!

Veran TP valinnoissa jälleen kerran ainoastaan Frances ja Allan suklaa. Tällä kertaa Frances veti pidemmän korren loistavalla turkin laadulla niin nuoreksi kissaksi. JEI!!!

Paneelissa Pandaa vastassa Mirjamin Elvis, ihana mies, jota sain luvan lauantaina kantaa. Jännäsin ihan hurjasit, mutta voittomeni molemmilla äänillä Pandalle. Francesia vastassa ruskeanaamio (olikohan) siamilainen, tällä kertaa Frances molemmilla tuomariäänillä BIS! Aika riemukasta ;). Paljon Onnea kaikille voittaneille, erityisesti Outin Pörrölle jota sain kantaa <3.

Iltalaivalla sitten kohti kotia, jalkein Tepon ja Francesin omiin koteihinsa jonka jälkeen kotiin ja päätä tyynyyn. Iso kiitos kanssamatkalaisille, Kiltille ja Henriikalle, oli hauskaa :) Samoin muillekin fiilisten jakajille ja naurattajille, ei ollu tiukkapipo porukkaa ;)

Lopuksi muutamia kuvia:

Keskimaan TGRLily Bubbles OSH n 24
Kuvat; Tess, LV & Anzelika





GIC Keskimaan Ainion JW OSH n 03
Kuva: Tess, LV




CH Keskimaan B Undomiel SIA n
Kuva: Anzelika



HU*Imladris Indil Hapci OSH d 24



torstai 23. helmikuuta 2012

URK Vuoden Kissat 2011

URKin Vuoden Kissat on taas valittu! Meillä meni ihan mukavasti:



Paras aikuinen
Sija 2. SC Cannonball Frontpage News OSH f 25



Paras aikuinen
Sija 3. GIC Keskimaan Ainion JW OSH n 03

Paras pentu
Sija 1. GIC Keskimaan Ainion JW OSH n 03



Paras pentu
Sija 2. Keskimaan B Undomiel SIA n



Kuvat: Tessa, LV

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Punainen rrrrakastaja Toivo

Ihan pakko postata Bendiitan ottamia kuvia Pokemonista Kes-Kis näyttelystä.

Toivo Pokemon eli HU*Imladris Indil Hapci OSH d 24


"tämmönen on mun rofiili"




"Sit mä osaan leikkii tälleen, ku ei mulla oo aivoja"




"Ja sit mullon tämmöset rullahuulet, tykkääks tytöt?"



Ihana mies <3 <3

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Killeri ja KES-KIS

Se oli sitten ensimmäinen HKI ulkopuolinen näyttely tälle vuodelle!

Perjantaina totuttuun tapaan perin kamoja (en pakannut), hilluin hereillä ja nukuin sitten sen 2h ennenkuin kävin noukkaamassa Even kyytiin ja hakemassa Olgan Jennin luota matkaan ja kohti talvista Jyväskylää. Ajokeli oli ihan ok, joten oltiin perillä hyvissä ajoin, eikun kakarat vaan tarkin kautta sturdiin ja valmistautumaan ykköspäivään.

Lauantain sain assaroida Lotte Borchille, jolla oli Veikko Saarela oppilaana kategoriassa III. Harvoin mä ko kategoriaa assaroin, mutta oli mukavaa, koska oppi itsekin uusia asioita kun oppilaalla niitä selitettiin. Tosin aikaa vierähti tässä himppasen enemmän kuin normaalisti ja niinpä päivä meni juostessa ihan tappiin saakka.

Launtaina Toivo (Imladris Indil Hapci) oli värintarkissa sekä arvostelussa Vesnalla. Värin tarkki sinänsä oli ihan mielenkiintoinen tapahtuma, ensimmäinen kohdallani. Sitä olivat tekemässä Vesna ja Vera, hauskaa piisasi kun eka kysymys oli, että mikä tässä värissä on ongelma :) Noh, minä tokaisemaan, että onhan siinä, kun kissa on rekattu punatiikeriksi ja se on täplikäs. Tuomarit osoittaa arvosteluseteliä, että sehän on rekattu täplikkääksi. Juu ei, tietääkseni numerokoodi 23 on tiikeri (joka siis oli setelissä ja rekkakirjassa) ja 24 täplikäs joksi halusin sen muutettava. Eipä hätää, täplikäs siitä sitten tuli naurujen kera :D :D. Toikku oli ainut pentu molempina päivinä (juu, naureskelin muka ilmaista BISiä, mutta tuomarinhan ei ole pakko nominoida), mutta tosi kivan arvostelun se sai lauantaina Vesnalta. Upea profiili, pennun koko, elegantti pikkumies ja MIKÄ LUONNE! Se hurmasi niin tuomareita kuin muitakin näytteilleasettajia viikonlopun ajan. Joten, tuloksena EX1, paljon pusuja ja nominointi paneeliin jossa siis sitten Kategorian paras pentu!

Olga myös arvostelussa Vesnalla. Kehuja tuli silmien muodosta, hännän pituudesta, turkin laadusta ja koosta. EX1 kisassa hävittiin tutulle kilpakumppanille Sultsinan kissalasta, joten tuloksena EX2. Olga alkaa selvästi tulla teini-ikään, se meuhkas mulle koko vkl, joten kassellaan millon niitä pikkukissejä aletaan suunnittelemaan. Ihana nainen se on, vähän suorempaa profiilia toivoisin, mutta sille on suunniteltu suoraprofiilinen MIES <3.

Näin ollen vietin sitten päivän assaroiden ja kissoja paneelissa kantaen, tais olla aika ragdoll voittosta toi mun kantolista ;). Kiva oli käydä pikkumies paneelista hakemassa, olihan nää Pokemonin ekat näytelmät.

Näyttelyn jälkeen ryykäsin sitten sinne niin paljon rakastamaani Scandic Jyväskylään laittamaan kakarat aisoihin, kampaamassa naaman ja sitten Alexandran Jalo ravintolaan syömään kera ystävien. Oli hauskaa, kiitos heille (Eve, Nina, Maria ja Marian kaveri, anteeksi en muista nimeä). Kipitin sieltä sitten takaisin omalle hotellille ja päätä tyynyyn... tosin oli hieman vaikeaa kun punainen pikku-paholainen oli niin innoissaan, että piti kieppua naaman päällä, niskassa, kainalossa ja ihan joka paikassa ennekuin se rauhottui nukkumaan.

Sunnuntai aamuna aamupala, kamojen pakkaus ja kohti Killeriä. Tosin pienoisen aamuraivoamisen jälkeen, kun yritin käydä vääntämässä autoa pois parkkiruudusta niin joku omaa egoaa kohottava, citymaasturin omistaja oli parkkeerannut autonsa kuin lastentarhan pojat hiekkalaatikolla. Eipä muuta kuin vastaanottoon pyytämään paikalle poliisia tai vähintään hinausautoa se saakelin kaara siirtämään. Tosin päätti henkilökunta mennä sitten kiltimmän kautta ja soitti omistajan selville ja sitten hänen huoneeseensa että tulee auton siirtämään. Ja voi KIEUSUS! mikä näitä miehiä vaivaa! tullaan paikalle ku Euroopan omistajat ja sitten tokastaan " että eikö muka kääntynyt?". Juu ei kääntynyt, tai siis sanoin, että ois se kääntyny, mutta sitten sun auton kylki ois ollu rutussa ja ihan aiheesta, kun se auto nyt ei ole parkkeerattu edes mihinkään ruutuun, että alas poika siirtää. Viimein siis tämän jälkeen pääsin kohti näyttelypaikkaa.

Sunnuntaina assaroin myös Lotelle, jolla oli kat IV, kotikissat sekä kat III vet. Pelkäsin jo, että pitkä päivä tulee myös, mutta nope, mentiin suht sutjakkaasti. Omat kissani siis arvostelussa Lotella. Ekana Olga; paljon kehuja turkin laadusta, kissan koosta ja silmien muodosta. Profiili saisi olla suorempia, korvat isommat ja hieman alempana, silmien väri on vielä kehittymässä. Kisa siis myös sunnuntaina Sultsinan kissaa vastaan, joten tuloksena EX2.

Pokemonilla oli sitten arvostelussa hauskaa ja se jatkoi massahurmaustaan :) Lotte piti pojasta tosi paljon; sillä on upea profiili, sivulinjat ja pään muoto. Korvat ovat hyvin asettuneet ja tarpeeksi suuret, vielä kun pää levenee, niin korvat laskeutuvat alemmas. Kuviosta hän oli sitä mieltä, että se saattaa muuttua tiikeriksi, mutta mä oon edelleen sitä mieltä että se on täplikäs :). Silmien väri on kehittymässä, mutta Lotte sanoi, että Toivosta tulee vielä tosi hieno kissa! Hän toivoo näkevänsä sen uudestaan hieman vanhempana, punaisilla kissoilla kun on speciaali paikka hänen sydämesään, niissä on aina jotain todella erityistä :). Joten Toivo EX1, NOM ja siten myös BIS sunnuntaina.

Paneelissa kantelin jälleen kerran ragdolleja, yhden rexin ja AIVAN IHANAN oci-vauvan <3 <3.

Näyttely saatiin päätökseen hyvissä ajoin, joten nappasin kyytiin Henriikan, haettin hänen poitsunsa kotoa kyytiin ja siinä kamalassa lumituisku kelissä ajettiin rapiat 5h Helsinkiin.. onnellisesti ja turvallisesti kuitenkin kotona, Olgakin tiputettiin matkan varrella takaisin kotiinsa.

Vallan mukava viikonloppua, iso kiitos menee Toivo Pokemonin "kummitädille" Katille, joka sen kävi molempina päivinä paneelissa esittelemässä. Isot onnittelut kaikille voittajille!! Ja TOSI ISOT onnittelut Evelle ja Ninalle Jemsun tupla-BIS voitosta vkl, kiitos että sain neitosen paneelissa kantaa!!!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

On meillä pentuja!

Olen pitänyt pikkunakkeja suojassa, Faceen olen kuvia postannut, mutta en ole vaan jaksanut blogiin laitella saatika leikkiä kotisivuilla jotka on rempan alla. Ehkä sitten URKin näyttelyn jälkeen, silloin tapahtuu paljon muutakin.

Mutta siis, 11.1 meille syntyi viisi pentua, vanhempina GIC Keskimaan Ainion JW OSH n 03 ja ChicKitty Miss Piggy SYS f 03. Pandaa olin tälle naaraalle ajatellutkin ja olin toosi onnellinen kun astutus vihdoin onnistui. Kaikki pennuthan ovat PRA- negatiivisia, vanhemmat kun on testattu negatiivisiksi.

Syntyessään pentuja oli siis viisi; kaksi itämaista valkolaikkua sekä kolme naamiolasta. Viikonlopun aikana pienin pentu kävi taistelua elämästä ja hävisi sen su-ma välisenä yönä, niinpä saattelin pennun sateenkaarisillalle ja maanantaina hän lähti avattavaksi Eviraan, tulos tulee jahka kerkeää.

Muilla painot nousivat hitaasti mutta varmasti, ja tällä hetkellä kotona peuhaa ja kiinteää ruokaa maistelee neljä reipasta naaraskissan alkua.

Tässä siis vanhemmat:

GIC Keskimaan Ainion JW OSH n 03



ChicKitty Miss Piggy SYS f 03



Pennut:

Jelena OSH n 03


Tarja OSH n 02


Meemu SIA a?



Maarit SIA n



Kaikki pennut ovat siis vapaana, Maaritin väri tuottaa mulle suunnatonta päänvaivaa, mutta eilen Terhin kanssa pähkittiin, että se voi hyvin olla sininaamio, koska on niin kovin kylmän värinen verrattuna Meemuun joka selvästi on ruskeanaamio. Pennuista jatkoon on jäämässä Tarja, tuo musta harlekiini kaunokainen.

Joten, jos sinulla tai jollain ystävälläsi on kotona nelkkusen mentävä paikka, tai kiinnostusta sijoituskissan ottamiseen (mielellään näyttelyistä kiinnostunut, mutta ei pakollista) niin saa kiljasta (kun muuten on niin hiljasta) ja laittaa s-postiin viestiä:

keskimaancattery@gmail.com

Lopuksi vielä lauantain chillailukuva:


"Kuka näitä pullukkamassuja voi vastustaa?"

torstai 2. helmikuuta 2012

Imladris Indil Hapci*HU aka Toivo Pokemon

Asia josta en sitten paljoa edes halunnut puhua.

Jo viime vuoden syksyllä kävin neuvotteluja Imladris kasvattajien Renatan ja Gabin kanssa, että olisin kiinnostus erityisesti erään uroksen jälkeläisistä, koska olin kyseisen kissan jälkeläisiä nähnyt hakiessani Repeä Suomeen heinäkuussa. Yksi asia johti toiseen ja ollessani Riikan näyttelyreissulla sain tiedon että juurikin kaipaamani kaltainen pentu on syntynyt.

Muutamalle ihmiselle taisin mainita, että olen kyseistä pentua miettinyt, mutta myöhemmin ajattelin olla asiasta aivan hiljaa; aikataulut sakkasivat enkä päässyt itse kissaa noutamaan.

Niinpä Toivo Pokemon sitten lensi luokseni 1.1.2012 kasvattajien ystävien mukana Suomeen. Kävin sen noukkimassa kyytiini näyttelyreissulta palatessani ja pikkumies sopeutui kotiini ja nukkui kainalossani muutamia viikkoja ennenkuin se pääsi tutustumaan muuhun porukkaan.

Toivo on äänekäs pikkumies, juuri sellainen punainen jonka olen halunnut. Se ei välttämättä ole maailman extremein tapaus, mutta sen sukutaulu on sellainen jonka halusin omaan kasvatukseeni hankkia. Siinä siis syy; hyvä kasvatuskissa ei aina ole paras mahdollinen näyttelykissa, näin minä olen asian ajatellut.

Toivo siis kasvaa ja komistuu kotonani. Se on hankittu OMAAN kasvatukseeni, eikä sitä tulla antamaan ulkopuoliseen astutukseen. Käytössä siis ainoastaan omille naaraille.

Pokemonin parhaita kavereita on Panda ja Bertta, muittenkin kanssa se tulee toimeen, tuolla kissalla on vaan niin suunnattoman suuri ego, että HÄN ensin, sitten vasta muut :)

Ohessa muutama kuva Toivosta <3



keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Hiljaiseloa

Blogi on pitänyt hieman hiljaiseloa, jotenkin ei vaan ole jaksanut mistään kirjotella vaikka paljon on tapahtunutkin.

Uutena Vuotena olimme Yumin, pikkulikkojen ja Pandan kanssa RUROKin näyttelyssä Lohjalla. Ihan kivastihan se meni:

Lauantaina Yumi BIS, Sunnuntaina Yumi BIS ja nominoinnit sekä Olgalla että Pandalle. Paneelissa Olga ja Panda sitten hävisivät.

Uuden Vuoden jälkeen SUROKin näytelmissä kävi ainoastaan pikkulikat Olga ja Frances. Pandakin oli tuonne ilmoitettu, mutta koska meille syntyi pentuja 11.1 niin päätin että kotoota ei kukaan näytelmiin tuolloin lähde, ainoastaan pikkulikat sijoituskodeista.

Lauantaina SUROKissa tapahtuikin "once in a lifetime" tilanne, koska molemmat tytöt olivat paneelissa toisiaan vastassa. Tällä kertaa potin korjasi Frances. Sunnuntaina Frances oli myös nominoituna, mutta hävisi Katariinan hienolle pitkäkarvapennulle.

Siinähän sitä näytelmää onkin ollut, seuraava näytelmä on piakkoin, mutta siitä myöhemmin lisää.

Kotisivuni ovat rempan alla, yritän siirtää niitä tämän vuoden alkupuolella toiseen paikkaan, mutta vielä homma on täysin kesken. Tällä hetkellä kun minua työllistää URKin maaliskuun näyttely sekä hommat NTK:ssa. Omaakin elämää pitäisi välillä elää, kissalan touhujen ulkopuolella.