keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Lapsukaiset täyttivät tänään 2 viikkoa

Kaksi viikkoa sitten maailmaan putkahti 5 mielestäni vallan ihanaa ja suloista kissavauvaa, jotka saivat lempinimensä ystäväni Laura Pullan mukaan, mutta rekisterinimet tullaan kertomaan hieman myöhemmin.

Tänään kakarat sitten täyttivät 2 viikkoa! On ollut ihanaa seurata näin kesälomalaisena niiden kehitystä, mutta liiallinen kotonaolo on myös aiheuttanut sen, että tullut hieman tietysti panikoitua, kun jotkut pennut ovat pitäneet painoa päivän verran samassa tai nyt viime aikoina sitä hieman laskeneet. Onneksi kasvattajakollegat ovat tsempanneet ja takoneet päähäni, että liikkuva ja touhuava pentu saattaa välillä hieman painoa tiputtaa :D

Paljon olen myös kuullut siitä, että olen varsin onnekas, kun ensimmäisen pentueen syntymä on ollut näin helppo. Juurikin näin, voi OIKEASTI olla todella riemuissani, että mitään kovin tramaattista ei ole tapahtunut, koska stressaavana ihmisenä kasvattaminen olisi saattanut jäädä ensimmäisen karmivan kokemuksen jälkeen, tai siitä eteenpäin olisin kokenut joka kerta kylmiä väreitä pentuetta odottaessani. Bertan emolinjat ovat kuitenkin äärimmäisen hyvät, sen äiti sekä mummo ovat olleet super-synnyttäjiä ja mammoja, niin myös Peenau. Minun ihana, kauan haaveksimani Syssiprinsessa.

Liitteenä 2 viikkoiskuvat kööristä, pitäisköhän pitää kaikki kotona ;D No ei kai, mutta katsellaan tässä TODELLA rauhassa, mihin suuntaan pennut kehittyvät.





maanantai 27. syyskuuta 2010

Muutama kuva sunnuntailta

Eilen innostuin hieman kuvailemaan kakaroita iltasella, kun olivat niin reippaanlaisia. Syövät hyvin, nukkuvat ja jo pienet jalat ottavat haparoivia askeleita. Keskiviikkona tulee 2 viikkoa ikää täyteen ja siihen mennessä kaikki jo painavat toivottavasti semmoiset 300g.







Kerrassaan ihania kaikki kakarat :D

torstai 23. syyskuuta 2010

Ardat nyt viikon ikäisiä

Eilen täyttyi sitten Ardoilla ensimmäinen elinviikko. Kaikki lapsoset ovat nostaneet painoja hienosti ja ovat kaikki jo reippaasti yli 200g :D Pennuista alkaa erottaa jo erilaisia käytöstapoja, persoonia ja äänestäkin alkaa jo tunnistamaan. Kaneli on kaikkein suuriäänisin ja HIRMU poika syömään, tissiltä tissille mennään. Kai Bertta halusi kertoa mammalle jotain, koska näyttäisi siltä, että Kaneli on Syssi.

Dallas on meidän "pandanaama" ja valloittanut monen monta sydäntä. Tulee pojista kaikkein pienimpänä perästä, mutta todella jäntevä pikkupoika.

Texas on mustunainen, todella ihanaluonteinen hurmaajapoika, purisee ja pörisee ihmismammalle, kun käyn sitä hetkittäin kyttäämässä. Osaa myös kellistellä <3

Wiener on wiener :D höhlänaamainen viiksivallu, joka viiksekkään siskonsa kanssa aiheuttavat nauraspurskahduksia. Voi melkein nähdä puhekuplat "ai mitä häh, siis minäkö? eiku se oli toi toinen".

Boston on mamman prinsessa. Pieniääninen söpöläinen jonka laikut ovat lähinnä huvittavia.

Pentusille aloin tänään opettamaan normaaleja puhdistustoimia, kynsien leikkausta, silmien puhdistusta. Hienosti ovat vauvat voineet, ohessa viikkoiskuvat kaikista.


Kaneli


Dallas


Texas


Wiener


Boston

maanantai 20. syyskuuta 2010

Jotain muuta kuin pentusia...

Pennut siis kasvaa kohisten, keskiviikkona tulee viikko täyteen, joten josko silloin saisi kuvia otettua, mutta nyt jotain muuta.

Näyttelysuunnitelmia on tehty vielä muutama tälle vuodelle, elikkä ensimmäisenä kotinäyttely Ery tuossa muutaman kilometrin päässä. Mukaan lähtee Yumi (Cannonball Frontape News) ja Missy Pikiäinen (ChicKitty Miss Piggy) molemmiksi päiviksi ja Niilonen (Mimin Nathanel) yhdeksi päiväksi. Nipa tosiaan hakemaan puuttuva kotimaan serti luokasta 7, jonka jälkeen suuntaamme sen kanssa joulukuussa Riikaan.

Valitettavasti nämä suunnitelmat oli tehty jo ennenkuin sain kuulla TUROKin nelosten erkkarista, mutta kyllähän sinnekin pitää mennä, joten siellä vahvuudessa sitten Mss Piggy SYS f 03.

Yumi lähtee Erystä Mirkan matkaan Kuopioon (NIISK), koska emännän astuttaminen alkaa olla ajankohtaista jo ihan mukavan kiimamerkkailunkin vuoksi. Tämä järjestely näin, koska omat pennut ovat vielä silloin suht pieniä, enkä ehkä jaksaisi katsoa mammaa, pentuja ja tiinettä naarasta :D Ei vaisinkaan, suunnitelmat on tehty aiemmin ja näillä on mentävä. Ihanaa kiukkupyllyä tulee taatusti kova ikävä, mutta tiedän että siitä varmasti pidetään hyvä huoli.

Eryn jälkeen sitten toivottavasti mahdollistuu seuraava pentusuunnitelma, koska ajattelin yhdistää Nipasen ja Yumin siskon Cocon, jahka kaikki asiat saadaan pulkkaan ja poika astumaan. Se nyt jonninverran merkkailee ja laulaa, mutta parempi katsoa kuin katua, josko jotain saataisiin aikaiseksi. Mene ja tiedä.

Kesälomaa vietellessä, pentuja hoitaessa ja näyttelyitä odotellessa :D :D

Bonuksena kuva kahdesta kilpparista, tosin olen tullut siihen päätökseen että Pikiäiseltä puuttuu kilpparin kipakka-geeni <3

>

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Muutama kuva kakaroista

Olen siis VIHDOIN saanut hankittua uuden pokkarin viime vuonna hajonneen tilalle, niin on tullut ekoja pentujakin kuvailtua.. tässä satoa. Lapsilla on siis kutsumanimet, kun en jaksa niitä enää numeroilla kutsua


Kaneli SYS? Male


Dallas OSH n 03 Male


Texas OSH n 03 Male


Wiener OSH n 03 Male


Boston OSH n 02

Ihania rakkaita kaikki <3

torstai 16. syyskuuta 2010

A-pennut eli Ardat on täällä

Eilen vihdoin ja viimein jännitys sai loppuhuipennuksensa. Periaatteessa laskettu aika olisi ollut maanantai 13.9, mutta tarkistaessani oikeata päivää, päädyin siihen, että mahdollisesti päivä onkin vasta 14.9.

Nooh, jo maanantaina ja tiistaina odotin lapsia syntyviksi, mutta eipä kuulunut... kyttäilin hanakasti Bertan käyttäytymistä ja heräilin keskellä yötä tsekkailemaan tilannetta.

Keskiviikkona sitten Laura tuli luokseni katsomaan Penaa hetkeksi aikaa, kun jouduin itse käymään asioilla, paniikkia oli minun puoleltani ilmassa sen sen verran, että parempi pyytää joku osaava katsastamaan tilanne :D En onneksi ollut poissa kun vajaa pari tuntia ja palatessani Lauran kommentti olikin "kyllä se taitaa tänään synnyttää". Laura joutuin lähtemään omiin menoihinsa ja soittelinkin sitten Katjalle, josko se voisi tulla minua mahdollisesti jeesaamaan.

Sehän Katjalle passasi, joten painelin nopeasti Itikseen kyselemään apteekista muovipipettejä kadonneiden tilalle ( joita ei sitten löytynyt valikoimista) ja hakemassa vähän evästä. Sitten Katja kotimatkalla kyytiin ja tsekkaamaan... Ja olipas MENOA! Mentyämme katsomaan Berttaa, niin siellähän se jo ponnisti sturdissa :O ei muuta kun käsipesulle, ruuat nurkkaan ja synnyttelemään. Ensimmäisestä ei näkynyt tullessa kuin häntä, joka seilasi puolen tunnin verran edestakaisin, kunnes alkoi pilkottaa toinen jalka. Siinä vaiheessa huokaisimme helpotuksesta, että taitaa se sieltä itekseen tulla :D

Ensimmäinen lapsi on todennäköisesti seychellien lyhytkarva, tai ainakin tämänhetkisten veikkausten valossa. Tämän jälkeen lapsi tupsahti 2 lisää, molemmat OSH n 03, joista toisella hieman liian vähän valkoista, tai siis ainakin näyttelykissaksi todennäköisesti. Ajattelimme, että tässähän tämä oli, mutta jonkun ajan päästä Pentti alkoi ponnistaa uudestaan ja kappas, seuraava OSH n 03. PUUH, että se siinä, mutta puolen tunnin odottelun jälkeen vielä pari ponnistusta ja vielä yksi pentu maailmaan, JEE OSH n 02.

Bertta hoiti synnyttämisen ja pentujen hoitamisen esimerkillisesti, putsasi kalvoja, pesi lapsia ja maitoa tuli samoin tein, että vauvat pääsivät suoraan tissille. Iso kiitos kuuluu Katjalle, joka jeesasi minua pahimman yli, koska kaikki pennuthan syntivät sitten perätilassa. Samoin Carolalle, joka jeesasi puhelimen kautta värien määrittämisessä ja Lauralle, joka kävi katsomassa Penan perään päivällä. Myös kiitos Bertan kasvattajalle Mirkalle, joka antoi tämän mahdollisuuden.

Nyt pennut ovat kivasti nostaneet painoa eilisesti, tutkiskelujen perusteella yksi pennuista on tyttö, mutta tarkistetaan tilanne vielä myöhemmin :D :D Kuvia, kunhan lapset palautuvat synnytyksestä ja mammakin ( niin ihmis kuin kissa) ovat hengähtäneet hetken.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Mullon paniikki!!

Elikkäs elikkäs... tässä on nyt odoteltu Keskimaan ensimmäistä pentuetta kuin suurintakin aarretta. Vaikka tukena on ollut montakin kasvattajaa, koin pahimmat kauhunhetkeni eilen aamulla. Itkua tuhersin, kun Bertan peräpäästä jotain limaista tuli. Eikun töihin ja soitto ell, että mitä mitä, onkohan kaikki hyvin.

Onneksi palvelu pelaa luottoeläinlääkärin luona ja sain sitten varattua ajan iltapäivälle.. työpäivä meni vähän huurussa ja juoksentelinkin sitten hakemassa kaikenmoista synnytykseen tarvittavaa; desiä, kroonikkovaippaa, vastiketta, pyyhkeitä, sakset, kynää, vihkoa, vaakaa etc etc. Ja TIETYSTI Bertalle lisää Queenia kun toinen on napostellut sitä ihan kunnolla :D

Onneksi sitten ell luona ultrassa näkyi 2 pentua ( uskon että muut olivat piilossa, kun sitä mahaa on aikalailla) sydänäänet kuuluivat ja liikettä kanssa. Mitään tluehdusta ei näkynyt, mutta varmuudeksi annettiin ab-piikki ja nyt sitten odotellaan. Luultavammin avautumisvaihe on alkanut ja tuo sitä ns. limatulppaa. Eilen Peenau ei kuitenkaan käyttäytynyt mitenkään erikoisemmin, pesää on nyt laitettu jo hieman sen toimesta, mutta mitään supistuksia tai muita ei ole sen enempää vielä tuntunut. Katsellaan nyt tässä rauhassa, tänään tiineysvuorokausia on täynnä 64 ja periaatteessa laskettu aika olisi maanantaina. Bertan äiti ja mummohan ovat venyttäneet synnyttämistä aina vuorokausille 69-70.

Mutta onneksi Mirka saapuu maanantaina iltajunalla rauhoittelemaan omistajaa, ehkä enemmän olen itse paniikissa kuin kissa, joka näyttää ottavan asian suhteellisen rauhallisesti. Toivottavasti jo ensi viikolla kotona temmeltää lauma tulevia haltioita <3

tiistai 7. syyskuuta 2010

Murheenkryyni PIROK

Huoh, Hymph ja Pyh! Eli tuli sitten käytyä PIROKissa ja molempina päivinä.

Mirkan piti ensin hoitaa Yumin näyttelyttäminen lauantaina, niin että olisin päässyt töihin. Kuitenkin loppupeleissä päädyttiin tilanteeseen, jossa minä peruutin lauantain keikkavuoroni, pakkasin yömyöhällä kamoja perjantaina ja hain kyytiläisen lauantai-aamuna klo 5.15 ja kohti Tamperetta. Kaikenlaista spekulaatiota asiasta on käyty, mutta syy minkä vuoksi Yumia ei absattu lauantaille oli, että ok, sain vuoroni vaihdettua pois, sertit ennen astutusta ovat minulle tärkeitä ja Yumille oli tiedossa uusi tuomari, johon en ole koskaan törmännyt. Kiukkuinen olin vaan asioiden pikaisesta järjestelyrytmistä ja siitä, että sain kuulla vasta lauantaina, että naamakirjassa oli käyty keskustelua Yumin kotiintuomisesta jo lauanai iltana, jolloin olisin ollut töissä mahdollisesti puoleen yöhän saakka ja asiasta ei oltu informoitu minulle etukäteen. Mielelläni en kissaa kenenkään kyytiin tunge, vaikka toinen omistaja olisikin sen näyttelyttänyt saatika sitten ollut paniikissa, jos tieto olisi tullut, että kissa on matkalla takaisin kotiin ja minä töissä.

Nooh, näitähän sattuu....

Siispä siis, matka sujui Tampereelle rattoisasti rupatellessa ja löysimme navigaattorin avulla jopa perille harhautumatta :D Ihan kivasti kategoriat jaettu eri halleihin, joissa ks. tuomaritkin olivat sitten arvostelemassa. Nelosten halli oli mielestäni hieman kylmähkö, mutta siitäkin selvittiin.

Yumi siis Pia Nyrupilla lauantaina. Varsin perusteellisesti arvosteleva tuomari ja aikaa käytettiin kyllä hienosti :D Yumi oli hyvän kokoinen naaras, profiili exelent, hieman otsaa saisi olla enemmän. Ex silmien väri, ex korvat, jotka ovat sopusoinnussa pään kanssa. Hieno turkki, silkkinen, ex tiketti ja kilppariväritys. Hieman kylmän sävyinen, mutta ei missään nimessä hopea. Ex hieno häntä ja tarpeeksi pitkä :D :D Kommenttina myös, että hän haluaa nähdä tämän naaras vielä vuoden päästä, kuinka se on kasvanut ja kehittynyt, koska se on edelleen kasvavassa iässä. Serti luokasta 3 ja kutsu TP valintaan.

TP valinnat olivatkin erikoiset tällä kertaa. Koska Pia on vasta äskettäin saanut nelosten oikeudet, tehtiin TP-valinnat kahteen otteeseen. Ensin Pia valitsi ja myöhemmin Thea Friskovec tuli hyväksymään Pian valinnat. Naaraissa paljon kauniita vastustajia ja Yumi hävisikin kaikista naaraista ainoastaan Kirpulle ( Velokatin Fullspeed Ahead), jolle se hävisi paneelissa RUROKissa äänin 2-1. Kirppu on hieno <3 Onnea Annelle tästä.

Launtaina sitten suunnattiin iltasella kohti kotia, auto täynnä, mukaan siis yksi aby ja yksi ihminen lisää aamuiseen joukkovahvuuteen :D Samoin tuli ostettua lapsille siamnappulaa 10kg säkki, niillä kun on tapana muita hotkia nielemättä ja tuossa nappulakoko on sen verran iso, että sitä pitää pureskellakin.

Sunnuntaina kyytiin Suvi ja Eve taas anivarhain ja kohti Mansesteria... Kissa sturdiin ja sihteeristöön hommiin. Olen todella kiitollinen PIROKin sihteeristölle, että suostuivat "newbien" ottamaan opastettavaksi ja antoivat kaikkea tehdä. Olipas mukavaa!!!

Sunnuntaina sitten Yumi kolmannen kerran Thea Friskoveckin pöydällä :D Saman näköinen arvosteluseteli tuli, kun kolmena aikaisemmallakin kerralla, hieno, XXL naaras, hyvä silmienväri etc. Kävimme myös pyytämässä kontrauksen Eva Wieland-Schillalla, jolta se heltisikin :D Paljon pusuja Pampulalle ja kutsu TP valintaan. Ainoastaan Thea arvosteli nelosia sunnuntaina ja TP valinnassa Yumia vastaan tuli Mari-Pilvin hieno ruskeanaamio siamilainen. Koska simpskun kolmio oli parempi, se oli TP ja näin ollen suoraan BIS. Hieno LO-rekisterissä oleva siamilainen, paljon onnea!

Sunnuntai-päivän paras juttu sihteeristön lisäksi oli Pullan Lauran kanssa reissu läheiseen McDonaldsiin aka Makkosen baariin. Kaksi dorkaa kun lähtee autolla ilman navia liikenteeseen asenteella "kyllä me tiedetään missä se on, siis ihan tässä lähellä" ajadutaan tilanteeseen, missä löydetään itsemme Nokialta, ajamassa samaa tietä pariin otteeseen ja koska emme suostuneet Lauran puhelimesta kuuntelemaan navigointia afrikkalaisen naisen äänellä, vetelimme rundia liikenneympyrässä Nokian lähellä navia ladaten. Hah, olisittepa olleet kärpäsenä katossa :D :D

Näytelmien jälkeen kohti kotia, naurua piisasi matkan ajan :D tulipa mieleen yksi MIDNIGHT SHOWkin. Eipä muuta kuin himaan, päätä tyynyyn ja eilen viettelin vapaapäivää kotia siivoten ja järjestellen. Enää tämä viikko töitä ja sitten ensi viikolla alkaa loma ja Peenaun pentujen odotus. Onhan näitä odotettua ja toivottu, toivottavasti kaikki menee hyvin. Päivitystä sitten syntymän jälkeen, jahka sieltä tulee muutakin kuin SYSSI-pieruja.

Iso kiitos viikonlopusta Evelle, Suville, Lauralle, Carolalle, Terhille*2 :D Ihanaa, että sain nauraa hullun lailla....

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Tallinnan kuvasatoa by Tessa elokuulta 2010

Tallinnan näyttelyssä otetut kuvat olivat rantautuneet s-postiin eilen.
Kiitos jälleen kerran Tessalle, aivan loistavia kuvia! Suosittelen, että jos haluat kissoistasi laadukkaita, hinta-laatusuhteeltaan mahtavia kuvia, kannattaa ne otattaa Tessalla, joka on usein paikalla Tallinnaan ja Latvian näyttelyissä.

Kaikki kuvat siis Tessa, Latvia.

GIC Cannonball Frontpage News OSH f 25
Omistajat: Hanna Kekkonen, Mirka Vanhanen ja Kai Kivilahti
Kavattaja: Nena Ourama








CH Mimin Nathanael SYS n 03
Omistaja: Hanna Kekkonen
Kasvattja: Heli ja Jukka Aaltonen