maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kävimme Kuopiossa

Suuntasin sunnuntaina, viikon vapaapäivänä matkakumppaneiden kanssa klo 9 aikaan aamulla Kuopioon katsastamaan ChicKittyn ja DeLaSoul'sin pennut... Viimeksi näin niitä ISROKin näyttelyreissun aikaan ja valtavasti olivat lapsoset kasvaneet.

Pennut tarkastetiin, minä venytin ja Laura kuvasi :D Muutama kärsivä ilmekin nähtiin moisen tapahtuman aikana.... Mutta hienoja kuminauhoja näistä kissoista kasvaa ja minäkin toivon kasvattajien ohessa, että jotkut näistä pennuista aktiivisen näyttelykodin löytäisi. Allekirjoittanut auttaa mielellään näyttelyharrastuksen aloittamisessa tietysti myös näiden ihanien pentujen kohdalla, jos kasvattajat eivät kerkeä <3.

Vietimme myös viileää sunnuntaipäivää jutustellen Mirkan ja Kaitsun kanssa, minä vunttaamalla ihania rakkaita kissoja, joista lemppareiksini ovatkin tulleet Koikkis-Kuikelo, Ezmeläinen ja Santero. Voisin niistä muutaman kuvankin tähän laittaa.

Kohti kotia suunnistimme siinä kuuden pintaan, perillä omien vällyjen välissä olin klo 23, eli mukavasti vierähti vapaa päivä hyvässä seurassa.. kiitos siitä, sai nauraa kyllä aivan hulluna. Ja Kiitos Mirkalle ja Kaitsulle että saatiin vierailla <3 jos joku kissa puuttuu vahvistuksesta, se todennäköisesti löytyy mun luota :D


Koikkis Kuikelo


Ezme


Santero sanoo MOI!!!


Ja tämä kaunis Lauran Syssineitonen etsii sijoituskotia, VINK VINK*

kyselyt prinsessasta, jolla on jumalainen silmienväri suoraan Lauralle: cattery.chickitty@gmail.com

torstai 22. heinäkuuta 2010

Aijoo SUROK

Mennään mennää SUROKiin. Vahvuudessa taas Yumi ja Niilo sekä allekirjoittanut assarina. Olen näitä assarihommia tehnyt aika aktiivisesti tänä vuonna, mutta nyt SUROKin jälkeen ajattelin jäädä ansaitulle assari-vapaalle ja miettiä hommaa taas sitten ensi vuoden puolella. Eihän tässä näitä osallistuttavia näyttelyitä enää kovin montaa ole.

Lauantaina Yumi menee Dorte Kaaen arvosteltavaksi ja Niilo Satu Hämäläisen. Sunnuntaina molemmat ovat Albert Kurowskilla. Kaae ja Hämäläinen ovat minulle aivan uusia tuomareita, Albertilla olen ollut ja pidän hänen tyylistään kovasti.

Kiva että tänä vuonna on sattunut kohdalle paljon uusia ja vanhoja ihania tuomareita. Mainittakoon Henkka, joka on ihan mun ykkössuosikki <3. Mutta muutkin tosiaan olleet todella mukavia :D

Ylihuomenna hyppään vankkuriin ja matkaan kakkoskuskina Kuopioon päiväseltään, jos lainais taas firman kameraa ja ottais sitten muutamia kuvia tuolta Vanhasen ja Kivilahden residenssistä :D

tiistai 20. heinäkuuta 2010

URK voittajakuvat ja yksi kuva Niilostakin

Tänään olivat ilmestyneet URKin sunnuntain voittajakuvat, niin postaanpa ne tänne, Mirkan harmiksi :D Aika hikistä jengiä!! Kiitos kuitenkin taas Markus Wikströmille, joka osaa kauniisti kissoja kuvata, omistajista viis ;)


Yumi 10.7.2010


Yumi 10.7.2010


Yumi 10.7.2010


Yumi 11.7.2010


Yumi 11.7.2010


Yumi 11.7.2010


Mimin Nathanael SYS n 03
Kuva: Noora Laine www.naamiokissa.kuvat.fi

Meillä kävi vieraita

Siis Mirka ja Kaitsu poikkesivat eilen illalla matkalla Helsinki-Vantaalle tekemässä "tupatarkastuksen" ja moikkaamassa elukoita. Berttahan on Mirkan ja Kaitsun kasvatti ja Yumin omistamme kolmen kimppaan, muista mulla asuvista kissoista Mirka onkin Arwenin nähnyt, mutta näyttelyssä käymättömiä ovat tuo Frodo ja kotarit Olga ja Olavi joita voi kotona ihastella.

Niinpä esittelin eilen illalla koko katraan vieraille ;D muuten niin ujot Olga ja Olavi sekä Frodo, olivat ensimmäisenä nuuskuttelemassa vieraita ja tekemässä tuttavuutta. Pikkasen mua jo kummastutti, että mitähän hassua oikein tapahtuu :D Hienoa, että näistä nelijalkaisista on tullut näinkin sosiaalisia tapauksia, että mielellään uusiin ihmisiin tutustuvat eivätkä luiki heti karkuun.

Kiva että kävivät ja pakottivat allekirjoittaneet puunaamaan kotinsa aika perusteellisesti.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

URK hikoiltu läpi

Ja oli niin PIRUN KUUMA!!

Päätin ryhdistäytyä yhdistystoiminnassa ja säntäsin jo perjantaina auttamaan pystytystalkoissa. Kuumahan siellä oli, mutta kiva oli päästä näkemään, mitä sekin homma on ja antamaan oma pieni panoksensa työntekoon. Illalla sitten kotiin, kamat kasaan ja päätä tyynyyn.

Lauantai aamuna nappasin Herttoniemestä kyytiin Willicon Even ja kaahasimme hakemaan Niilon kyytiin sijoituskodistaan. Onneksi Nipa asuu suht lähellä ja kerkesimme Tikkurilaan lähes heti ell tarkastuksen alkupöhinöihin.. eikun kissat tarkkiin, leimat vahvareihin ja kissoja sturdeihin. Olin ottanut Yumillekin pesän mukaan, vaikka epäilin, että tyttö ei semmoisessa kuumuudessa siellä viihdy, mutta mitä vielä, siellä retkotettiin kaikki raaja pystyssä :D

Lauantaina sekä sunnuntaina assaroin Henry Hornellille, onpas siinä varsinainen persoona :D Tykkään kyllä Henkan tyylistä arvostella kissoja, mutta tuota show miehen vikaa siinä on kyllä vaikka muille jakaa.. ei siinä, mukava häntä oli assaroida, kun homma meni joutuisasti. Henkalla oli kakkoskategorian kissoja lauantaina, joten kun hän oli oman arvostelunsa lopettanut, säntäsin sitten kohti nelosten tuomareiden pöytiä omia kissoja viemään.

Yumi oli Fabrice Calmesilla lauantaina ja koska vieressä arvosteli Stephen Bruin, jolla Niilo oli, ei tarvinnut juoksennella hallia päästä toiseen. Kerkesin Yumin viedä Farbricen pöydälle ja kuuntelemaan osan arvostelusta, kun jo Mirka juoksi tuomaan Nipaa minulle ja Stephenin pöydälle.

Yumista Fabrice tykkäsi kovin :D tytöllä on lähes täydellinen profiili, kaunis kuviointi, ex turkin laatu, lyhyt ja silkkinen. Silmät ovat ex väriset, hieman dominantin lauantaina ja naureskelin kun Fabrice sanoi; she looks like she could kill me now" :D ei ei ei, Yumi ei ole ilkeä tyttö, vaan hieman hämmentynyt välillä. Mutta paljon kiitosta ja kutsu TP valintaan.

Nipa sitten; Stephen huokaili pojan kokoa, turkin laatua, sen lyhyyttä ja paras kommentti pojasta oli "the ones who ask how long is a long tail, should come and looka at this boys tail" :D Onhan Niilolla tosiaan pitkä häntä, hieman paksu vielä tyvestä, mutta eiköhän se vielä siitä venähdä. Paljon kiitosta myös Nipasta ja kutsu TP valintaan.

TP valinnoissa sitten käytiin kovaa kisaa; Yumilla vastassa äärimmäisen kauniita kilpakumppaneita, mutta parhaimmna profiilin vuoksi, Yumi oli Fabricen päivän paras naaras. Ja eikun paneeliin.

Nipaa vastassa oli myös äärimmäisen kauniita nuoria, lopuksi valinta tehtiin hopeakilppari-itis tytön ja Nipan välillä. Koska Nipa on vielä kehittymässä ja on tässä vaiheessa hieman poni, niin tiesin saman tien, että Stephenin valinta osuu naaraaseen, oli se sen verran enemmän elegantti :D. Mutta hienosti kuitenkin Niiloselta.

Paneelissa Yumia vastassa oli Skazki Ninel, itämainen variantti naaras. Mua jännitti ihan hirveästi, Iiris on varmasti kaunein näkemäni variantti-tyttö. Äänet menivät kuitenkin 2-0 Yumille, mutta haluan vielä tätäkin kautta onnitella Satua, TODELLA kaunis variantti naaras.

Sunnuntai valkeni sitten ehkä vieläkin kuumenpana kuin lauantai... Henkalla nelosia, joista yksi omani. Yumi onneksi oli Yan Roca-Folchilla, hän Henkan pöydän vieressä, joten kerkesin sivusilmällä Yumin arvostelun seuraamaan, Mirkan piti se sinne viedä, koska Henkalla osui Nipan arvostelu samaan aikaan.

Yumin setelistä, mitä nyt selvää sain ja Mirkan kertoman mukaan Yumilla oli Yanin päivän paras profiili. Muutenkin Yan tykkäsi tytöstä, hieman sillä saisi olla kokoa lisää ja silmät pikkaisen liian dominantit, mutta muuten turkista, hännästä ja muuta tuli erittäin positiivista palautetta. Kutsu TP- valintaan. TP valintaan oli kutsuttu myös Willicon "Nexu", mutta kova kuumuus kävi varmasti työtän hermoille, joten päättivät olla tulematta TP valintaan. Joten Yumi sitten Yanin paras naaras.

Niiloa Henry ja hänen tuomarioppilaansa Liisa hämmästelivät :D poika on alle 10kk ja se on jo suurempi kuin osa naaraista. Kehuja korvista, turkin laadusta ja hännästä. Pojalla on miljoona jalkaa, joten kuuma ilma sun muut häiriötekijät vähän kiusasivat poikaa. Henryn mielestä Niilo on todella lupaava nuori uros. TP valinnassa oli Niilolla taas todella kovia kilpakumppaneita, joista Henkka pudotti yksi kerrallaan kissoja pois. Lopulta valinta tehtiin Niilon ja Santuzzan Miss Saigonin välillä. Koska Nipa oli aavistuksen parempi, sen tie vei paneeliin.

Paneelissa Yumia vastassa todella kaunis balineesi naaras. Jännä-pissa meinasi tulla housuun, kun Yan ja Hery arpoivat tyttöjen väliltä. Kuitenkin onnekseni ykkössija meni Yumille, joka kävi pokkaamassa nyt 8:nnen BIS tittelinsä.

Nipalla paneelissa vastassa Stareye's Gabriella, sama hopeakilppari tyttö, jolle se oli hävinnyt TP valinnassa lauantaina. Äänet tasan, joten Stephen Bruin päättämään. Tiesin jo siinä vaiheessa, että voitto menee naaraalle, onnea siitä, se on todella kaunis tyttö.

Paneelin jälkeen kamat kasaan, Niilo kotiin, Eve takaisin Itäkeskukseen mistä hän suuntasi kotiin Porvooseen. Huh huh, olipahan näyttely mutta tuli käytyä.

MUTTA kerrassaan ihana viikonloppu; sain kyyditä Eveä koko vkl, tuli höpöteltyä kaikenlaista, etenkin kissoista :D Sunnuntaina sain myös Henriikan ja Adamin kyytiin, ihanan nähdä tuo komea mettismies edes vilaukselta livenä <3. Kiitos myös kaikille ihanille; Kate, Kati, Kirsi, Pekka ja Mirka. Ja Anne; Onnea siitä pienestä ihanasta sinisestä prinsessasta, joka oli sunnuntaina TP ja jota minulla oli ilo ja kunnia kantaa sunnuntaina paneelissa. I LOVE THAT LITTLE PRINCESS <3

Ja sori Mirka; oli IHAN PAKKO soittaa sunnuntaina paneelin jälkeen ja hyppiä riemusta, ei kehdannut paikan päällä alkaa itkemään :D

Alla vielä yksi kuva Yumista hovikantajansa Varpun kanssa paneelissa:


Kuva: Pekka Savolainen

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Yumi PumPumi

Olen innoissani aina seurannut Maunon ja Epun tempauksia heidän blogistaan ja ihastellut poikien upeita kuvia. MUTTA nyt kun Yumi asustelee luonani, huomaan omistavani yhden dorkan, joka saa välillä mut naurukuoleman partaalle :D Tässä muutamia näytteitä


"Nämä on minun"


" Vähän tässä jos otan väriä pintaan"


"Mammaa, mee pois"